Hilu on ainut oikea vaihtoehto puolueemme varapuheenjohtajaksi. Hän tekee työtä aatteemme eteen suurella sydämellä ja hänen ilonsa vetää ihmisiä mukaan toimintaan pyyteettömästi. Toimiessaan kansanedustajana Hilu on nostanut esiin nuorille tärkeitä aiheita ja puhunut muun muassa opiskelijoiden asemasta ja lapsiperheköyhyydestä. Hän tekee politiikkaa, joka koskettaa meistä jokaista.
Puolueemme tarvitsee varapuheenjohtajaksi Hilun poliitikon, joka tekee työtä aatteen palosta. Varapuheenjohtajan tehtävänä on mielestämme kiertää kenttää ja kuunnella mitä jäsenistöllä on sanottavaa. Kenttäväen on koettava, että meidän ääntämme kuullaan puolueen toiminnassa. Hilu kuuntelee sekä on läsnä keskusteluissa ja muistaakin vielä seuraavalla tapaamisella mistä on keskusteltu.
”En tuntenut Hilua ennen kuin liityin keskustanuoriin ja puolueeseen vuoden 2019 lopulla. Tapasin hänet ensimmäistä kertaa koulun tapahtumassa, jonka aiheena oli opiskelijoiden hyvinvointi. Tapahtuman loppuessa hakeuduin juttelemaan Hilun kanssa ja kerroin olevani tuore keskustanuori. Muistan sen hymyn ja vilpittömän ilon vastauksessa. Päädyimme samalla viikolla kahveille, joilla hän kertoi enemmän puolueen toiminnasta ja auttoi saamaan kontaktit paikallisiin toimijoihin. Hän teki tämän kansanedustajan kiireiden keskellä pyytämättä, se oli itselleni iso asia uutena jäsenenä”, kertoo Hämeen keskustanuorten piihin puheenjohtaja Laura Hahl.
Hilkka Kempillä on paljon annettavaa puolueellemme varapuheenjohtajana! Me nuoret seisomme Hilun ehdokkuuden takana ja näemme hänet henkilönä, jota puolueenjohto tarvitsee. Me äänestämme Turussa häntä, äänestä sinäkin!