Satakunnan Kokoomusnuoret ja Satakunnan Keskustanuoret eivät hyväksy Rauman koulutuksen alasajoa

torstai 17.11.2022

Satakunnan Kokoomusnuoret ja Satakunnan Keskustanuoret ei hyväksy Turun Yliopiston suunnitelmaa siirtää opettajankoulutuksen tutkinto-ohjelmat Raumalta Turkuun.

Opettajalaitoksen säilyvyys Raumalla on koko Satakunnan maakunnan näkökulmasta tärkeää. Kysymys on sekä maakunnan koulutustarjonnan laajuudesta että aluetaloudesta.

Siirto aiheuttaisi toteutuessaan entistä pahempaa työvoimapulaa Satakunnassa. Tästä Suomessa on jo kokemuksia, kun pienempiä opettajaksi opiskelevien kampuksia on lakkautettu 2010-luvulla.

Tällä hetkellä erityisesti varhaiskasvatuksen opettajista on huutava pula ja Raumalla on heidän kouluttamiseensa edelleen loistavat edellytykset.

Suomi on viimeisimpien tutkimusten valossa tippunut koulutuksen kärkimaan paikalta. Sinne ei myöskään ole paluuta, jos toimimme tällä tavalla.

Satakunnan Kokoomusnuoret ja Satakunnan Keskustanuoret ovatkin hyvin huolissaan Satakunnan korkeakoulutuksen tulevaisuudesta, jos näin lyhytnäköinen toiminta yliopistokoulutusta tarjoavilta yliopistoilta jatkuu.

Lisätiedot:
Roope Rantala
Puheenjohtaja, Satakunnan Kokoomusnuoret
0442094485
roope.rantala@ulvila.fi


Vilho Hakala
Puheenjohtaja, Satakunnan Keskustanuoret
0400 395807
vilho.hakala@nakkila.fi