Ukrainan sota on aiheuttanut Eurooppaan ja koko maailmaan suurta epävarmuutta. Venäjälle luodut pakotteet ja yhteisten projektien päättyminen luovat suuren haasteen Suomen maataloudelle ja vaikuttavat suoraan maan huoltovarmuuteen, unohtamatta energiakriisin ja edessä olevan inflaation vaikutuksia. Nämä epävarmuustekijät korostuvat etenkin Itä-Suomessa, jossa esimerkiksi Venäjälle asetetut pakotteet vaikuttavat muuhun elinkeinoon suuremmin verrattaessa muuhun Suomeen.
Maataloutta alana tarkasteltaessa painottuu tulevaisuudessa yhä enemmän Pohjanmaalle ja Länsi-Suomeen, jolloin olemassa olevat tilat ja toiminta pikkuhiljaa alkaa Itä-Suomessa hiipumaan. Maanviljelyn keskittyminen tietyille alueille Suomen sisällä on uhka koko Suomen huoltovarmuudelle.
Maataloudelle on myönnetty kuluvana vuonna tukipaketteja hallituksen toimesta, mutta Pohjois-Karjalan Keskustanuoret pitävät näitä tukitoimia riittämättöminä. Pohjois-Karjalan Keskustanuoret haluavat, että maanviljelijöiden tukia suunniteltaessa ja kohdentaessa pyritään tulevaisuudessa nopeampaan toimintaan ja ennaltaehkäisyyn. Haluamme, että seuraavaan kriisiin maataloudessa olisi jo valmistauduttu, jotta mahdolliset tuet saataisi tulevaisuudessa maksuun heti. Itä-Suomen osalta on pystyttävä takaamaan maatalouden säilyminen ja viljelyn kannattavuus myös tulevaisuudessa.
Pohjois-Karjalan Keskustanuoret