Uudenmaan ja Kaakon Keskustanuoret tukevat Joel Taskilaa Keskustanuorten liittohallitukseen

tiistai 13.10.2020
Kuvaaja: Nelli Kivinen

Keskustanuorten Uudenmaan ja Kaakon piiri kannattavat  Joel Taskilaa Keskustanuorten liittohallitukseen. Taskila opiskelee Lappeenrannassa kansainvälisen markkinoinnin maisteritutkinnossa sekä toimii yrittäjänä opintojen ohella. Taskila lähteekin liittohallitukseen pitämään ääntä suomalaisen yrittäjyyden ja monipaikkaisuuden puolesta.

“Yritteliäisyys on minulle tärkeä arvo. Näen, että yrittäjyys on yksi oleellinen tapa, jolla yhteiskuntaa viedään eteenpäin. Tästä syystä erityisesti nuoria pitäisi rohkaista yrittämään entistä enemmän jo peruskoulusta alkaen.” Taskila linjaa.

“Elämme aikoja, jolloin pelissä on koko nuorisoliikkeen ja isänmaan tulevaisuus. Nyt tarvitaan liiton johtoon terävää poliittista hoksnokkaa sekä poliittista osaamista myös tälläsiin melko perinteisiin kepulaisiin teemoihin kuten kalastukseen, erityisesti nuorten työttömyyden vähentämiseen ja yrittäjyyteen liittyen ”, kertoo Uudenmaan piirin puheenjohtaja Eerik Brusila.

Taskila kertoo monipaikkaisuuden olleen osa hänen arkeaan jo ennen kuin se nousi tänä vuonna kaikkien huulille. “Opiskelen Lappeenrannassa, työskentelen Vantaalla ja perhe on Oulussa . Sielunmaisemani löytyy kuitenkin Lapin kirkasvetisiltä taimenpuroilta” Taskila tunnustaa.

”Joelilla on laaja näkemys monen piirin osalta ja ymmärtää niistä koostuvan kokonaisuuden. Joelin omistautuminen liiton toimintaan valtakunnallisesti on huomattu meidänkin piirissä, ja haluamme Kaakon piirissä tukea häntä tuomaan sen näkyviin myös liittotasolla. Varsinkin näinä aikoina kokemus eri alueiden toiminnasta on rikkaus, joka auttaa meitä kehittymään jatkossakin ” kommentoi Kaakon piirin puheenjohtaja Juho Heikka.

Keskustanuorten liittokokous järjestetään tänä vuonna 24.-25.10. etäyhteyksien välityksellä ympäri Suomea. Uudenmaan ja Kaakon Keskustanuoret haluavat Keskustanuorten lähtevän tästä liittokokouksessa eteenpäin järjestönä, jolla on entistä enemmän teräviä linjauksia, rohkeita uusia kasvoja sekä innostavaa, selkeää ja riittävän yksinkertaista sanomaa.

Lisätiedot:
Joel Taskila
joel_taskila@hotmail.com

Uudenmaan Keskustanuoret
Puheenjohtaja Eerik Brusila
eerik.brusila@gmail.com

Uudenmaan Keskustanuoret
Toiminnanjohtaja Valtteri Markula
valtteri.markula@keskustanuoret.fi
044 7514363