Uudenmaan Keskustanuoret: Otto Suhonen Uudenmaan Keskustan varapuheenjohtajaksi!

torstai 06.10.2022
Nurmijärven Klaukkalasta kotoisin oleva Otto Suhonen on valmis Uudenmaan Keskustan piirin varapuheenjohtajaksi.

Uudenmaan Keskustanuoret esittää Otto Suhosta valittavaksi Uudenmaan Keskustan varapuheenjohtajaksi kaudelle 2023. Suhonen on  20-vuotias oikeustieteen opiskelija Nurmijärveltä.

Suhonen on ollut kiinnostunut politiikasta ja vaikuttamisesta jo pienestä pitäen ja onkin ollut mukana poliittisessa toiminnassa jo yläkoulusta lähtien. Hän kokee nuorten äänen tärkeäksi niin valtakunnallisessa kuin paikallisessa politiikassa ja onkin käytettävissä Uudenmaan Keskustan varapuheenjohtajaksi tulevalle kaudelle madaltaakseen kynnystä myös sisarjärjestöjen yhteistyön kannalta. 

“Otto on tarkka ja vastuullinen toimija. On ollut ilo huomata miten Otto on tehnyt hienoa työtä niin jäsenhankinnan kuin piirin toiminnan kehittämisenkin eteen.” kuvailee Keskustanuorten Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja Emilia Päivänsäde Suhosta.

Suhosella on kokemusta hallitustyöskentelystä useassa eri järjestöstä sekä toimesta, sillä hän on toiminut muun muassa Uudenmaan maakunnallisen nuorisovaltuuston sihteerinä ja Nurmijärven nuorisovaltuuston puheenjohtajana. Nyt hän on mukana Nurmijärven kuntapolitiikassa kunnanvaltuutettuna ja sivistyslautakunnan jäsenenä. Tämän lisäksi hän on toiminut Uudenmaan Keskustanuorten piirihallituksessa vuodesta 2018 lähtien ja tämän vuoden syyskokouksessa nuorten piiri valitsi hänet varapuheenjohtajakseen. Työelämässä hän on toiminut esimerkiksi Matti Vanhasen sekä Hanna Kososen eduskunta-avustajana.

“Otto on vastuuntuntoinen, hänellä on laaja kokemus sekä ymmärrys poliittisista asioista nuoresta iästään huolimatta. Oton kanssa on helppo keskustella ja häntä on helppo lähestyä. Mä arvostan Otossa erityisesti ystävällisyyttä.” kertoo Uudenmaan Keskustanuorten puheenjohtaja Jenny Vilkman.

Lisätietoja:
Otto Suhonen, varapuheenjohtajaehdokas
otto.suhonen@hotmail.com
+358 45 2647476