Uudenmaan Keskustanuoret: Sonja Hällfors Uudenmaan Keskustan johtoon

tiistai 05.11.2019

Uudenmaan Keskustanuoret kannattavat Sonja Hällforsia Keskustan Uudenmaan piirin puheenjohtajaksi. Sonjalla on kyky kuunnella ihmisiä ja suunnata piirin toimintaa ennen kaikkea jäsentensä näköiseksi. Sonja ei halua johtaa omalla henkilökohtaisella agendallaan vaan kuunnellen ja keskustellen. Toivotamme myös tervetulleeksi Sonjan halun tiivistää yhteistyötä sisarjärjestöjen kanssa. 

Tämän lisäksi Sonjalla on hyvät visiot esimerkiksi perhepolitiikkaan, liikennepolitiikkaan, aluepolitiikkaan ja ilmastopolitiikkaan liittyen, joissa kaikissa kuitenkin mennään ihmisten normaali arki edellä. Sonjan mukaan Keskustan on oltava ennen kaikkea ihmisten ja arjen puolue ja sen pitää pystyä tarjoamaan vastauksia ihmisten huoliin ja murheisiin. 

Sonjalla on myös erinomainen taito järjestää tapahtumia ja hän olisi ehdottomasti paras puheenjohtaja ajatellen vuoden 2020 puoluekokousta Vantaalla. Työskennellessään puoluetoimistolla Sonja on ollut järjestämässä kyseistä tapahtumaa ja varmasti Sonjan johdolla piiri selviäisi tästä tapahtumasta erinomaisesti.