Presidentinvaalien toinen kierros on kiivaimmillaan, ja pudonneiden ehdokkaiden tukijat hajaantuvat jäljelle jääneiden taakse yllättäviinkin suuntiin. Keskusteluja ja kannanottoja kuunnellessa voisi kuvitella, että Suomen johtoon on pyrkimässä kaksi psykoottista sarjamurhaajaa, jotka syövät pikkuvauvoja aamupalaksi. Sen verran värikkäitä puheenvuorot inhokkiehdokkaita ja heidän äänestäjiään vastaan ovat. Ehdokkaiden seksuaalisuuden, luonteenpiirteiden ja muun yksityiselämän arvostelu on jo kauan aikaa sitten ylittänyt hyvän maun rajat.
Tapahtui seuraavien päivien aikana mitä tahansa, ensi sunnuntain jälkeen Suomelle on valittu uusi presidentti, jota joudumme katselemaan seuraavat kuusi vuotta. Molemmilla ehdokkailla on omat hyvät ja huonot puolensa, omat taustansa virheineen ja onnistumisineen. He ovat molemmat ihan tavallisia suomalaisia poliitikkoja, eivät mitään Saatanan kätyreitä. Vielä pidempään joudumme katselemaan niitä naapureita, ystäviä ja puolueen jäseniä, jotka äänestivät omasta mielestämme ”väärää” ehdokasta ja ehkä jopa uskaltautuivat julkiseksi tukijaksi.
Presidentinvaalit herättävät tunteita, ja hyvä niin. Siitä huolimatta aikuinen ihminen voi valita, kuinka kanssaihmisiään kohtelee.
Lisätiedot:
Venla Kajan, puheenjohtaja
venla.kajan@gmail.com