Vaikuttajakoulu Brysselin vierailulla

perjantai 11.11.2022

Ryhmä innokkaita nuoria pääsi vierailulle Brysseliin lokakuussa 2022 Varsinais-Suomen Vaikuttajakoulun kautta. Vierailulla pääsimme muun muassa tutustumaan Euroopan parlamentin ja komission avustajatyöhön, EU-päätöksentekoon sekä kuulimme myös nykyisen komission tavoitteista ja kaudesta.

EU:n teemavuosi tänä vuonna on ”European Year Of Youth”, joten ajankohta vierailullemme oli täydellinen. Vaikuttajakoulun tarkoituksena on kannustaa nuoria mukaan päätöksentekoon. Vuoden aikana tutustumme erilaisiin tapoihin ja tahoihin vaikuttaa. 

Tutustumme vuoden aikana esimerkiksi kuntapäätöksentekoon, eduskuntaan sekä myös EU:n päätöksentekoon Brysselissä. Mukana oli myös paljon erilaisia nuoria erilaisista taustoista; jotkut olivat jo mukana politiikassa, jotkut miettivät vielä mahdollista puoluetta ja jollain ei ollut ollenkaan poliittista taustaa mutta mielenkiintoa vaikuttamiseen löytyi. Varsinais-Suomen keskustanuorista sallistui Vaikuttajakouluun tänä vuonna lisäkseni Lauri Salo.

Vierailu Brysselissä oli todella antoisa ja opettavainen. Oli mahtavaa päästä kuuntelemaan Ville Niinistön sekä Janita Takatalon avustajien työstä. Lisäksi vierailun kautta pääsimme tutustumaan erilaisiin EU-uramahdollisuuksiin. Asiantuntijoita tarvitaan laidasta laitaan ja monelle eri alan osaajalle on tarvetta EU:ssa. EU tarjoaa myös opiskelijoille monipuolisia harjoittelupaikkoja.

Varsinais-Suomen keskustanuoret suosittelee Vaikuttajakoulua kaikille innokkaille ja aktiivisille nuorille, jotka haluavat oppia lisää vaikuttamisesta ja päätöksenteosta!

Michelle Cederkvist
Varsinais-Suomen Keskustanuorten piirihallituksen jäsen