Varsinais-Suomen Keskustanuoret huolissaan nuorten mahdollisuuksista vaikuttaa hyvinvointialueella

keskiviikko 02.03.2022

Varsinais-Suomen Keskustanuoret on huolissaan hyvinvointialueen nuorisovaltuuston asemasta hyvinvointialueen päätöksenteossa. 

Eilen keskiviikkona kokoontunut aluevaltuusto päätti, että nuorisovaltuusto saisi nimetä edustajansa puhe- ja läsnäolo-oikeudella ainoastaan aluevaltuuston kokouksiin, eikä esimerkiksi valmistelulautakuntiin tai aluehallitukseen. 

– On todella outoa, että nuorisovaltuusto ei saisi nimetä edustajaansa esimerkiksi lasten ja nuorten valmistelulautakuntaan. Siellähän käsitellään juuri nuorten asioita, ihmettelee Varsinais-Suomen Keskustanuorten puheenjohtaja Maija Kymäläinen

Varsinais-Suomen Keskustanuorten mielestä hyvinvointialueen nuorisovaltuusto tarvitsee edustajat niin valmistelulautakuntiin kuin aluehallitukseen. 

– Nuorten äänen on kuuluttava huomattavasti nyt esitettyä paremmin hyvinvointialueen päätöksenteossa, jatkaa Kymäläinen. 

Varsinais-Suomen Keskustanuoret on lisäksi huolissaan nuorisovaltuuston mahdollisuuksista vaikuttaa päätöksentekoon. Esityksen mukaan nuorisovaltuuston toimintaedellytyksistä olisi päättämässä aluehallitus jollain aikavälillä. 

– Näemme, että aluehallituksen on heti ensimmäisessä kokouksessa hyväksyttävä muun muassa nuorisovaltuustolle oma, riittävä budjetti. Sen avulla toimintaa on mahdollista käynnistää sekä käynnistää hankkeita nuorten osallisuuden vaikuttamiseksi, päättää Kymäläinen. 

Lisätiedot:
Maija Kymäläinen
maija.kymaelaeinen@gmail.com
050 407 5757