Varsinais-Suomen Keskustanuoret: Johanna Pohjonen Varsinais-Suomen Keskustan piirihallitukseen

keskiviikko 20.10.2021

Varsinais-Suomen Keskustanuoret esittää turkulaista Johanna Pohjosta Varsinais-Suomen Keskustan piirihallitukseen. Pohjonen on toiminut kuluvan vuoden Varsinais-Suomen Keskustanuorten piirihallituksessa ja ollut kuntavaaliehdokkaana.

”Johanna on ollut todella aktiivinen meidän nuorten piirihallituksessa. Hän on vahva asiaosaaja, joka ottaa haltuun homman kuin homman. Johanna on kova tekijä, jota tarvitaan tulevaisuudessa myös puolueen piirin toiminnassa”, kommentoi Varsinais-Suomen Keskustanuorten puheenjohtaja Maija Kymäläinen.

Pohjonen on 29-vuotias terveystieteiden maisteriopiskelija. Pohjonen on toiminut aiemmin koulutuspolitiikan parissa Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa sekä varapuheenjohtajana Suomen ylioppilaskuntien liitossa.

”Keskustasta on tullut minulle merkittävä osa elämää. Olen mukana Varsinais-Suomen Keskustanuorissa ja nyt haluan tuoda sieltä innostusta ja ideoita myös Varsinais-Suomen Keskustan toimintaan. Tämän vuoden keskeisenä osana on ollut kuntavaaliehdokkuuteni Turussa, josta on varmasti hyötyä myös aluevaaleihin”, summaa Pohjonen ajatuksiaan piirihallitusehdokkuudestaan.

Lisätiedot:

Maija Kymäläinen
+358 50 4075757
maija.kymaelaeinen@gmail.com

Johanna Pohjonen
+358 45 6362457
pohjonen.johanna@gmail.com