Varsinais-Suomen Keskustanuoret teki tänä vuonna viisi aloitetta Keskustanuorten liittokokoukselle, joista kolme on poliittista ja kaksi järjestöllistä aloitetta. Aloitteilla otetaan laajasti kantaa yhteiskunnallisiin aiheisiin ja liiton toimintaan.
Varsinais-Suomen Keskustanuoret esittää, että hyökkäyssotaa käyvät maat ja näitä maita edustavat urheilijat suljetaan pois kansainvälisestä urheilusta. Kansainvälinen urheilu on kiinteä osa politiikkaa, vaikka politiikka ja urheilu on näennäisesti pyritty pitämään erillään toisistaan.
Toiseksi Varsinais-Suomen Keskustanuoret esittää, ettei exit-veroa oteta käyttöön. Exit-vero estää kansainvälisten osaajien saamisen Suomeen, lyhentää oleskeluaikaa Suomessa sekä heikentää Suomen kilpailukykyä ja houkuttelevuutta investointikohteena ulkomaisten sijoittajien silmissä.
Kolmanneksi Varsinais-Suomen Keskustanuoret esittää, että ammattiliittojen ja työnantajajärjestöjen oikeudesta verovapaisiin osinkoihin ja muihin pääomatuloihin luovuttaisiin. Tällä keinolla olisi mahdollista saada useita kymmeniä miljoonia euroja lisää verotuloja valtion kassaan.
Järjestöllisissä liittokokousaloitteissa Varsinais-Suomen Keskustanuoret esittää, että ensimmäinen liiton tapahtuma tarjotaan uudelle jäsenelle puoleen hintaan, mikä madaltaa kynnystä uusille jäsenille osallistua liiton tapahtumiin. Lisäksi Varsinais-Suomen Keskustanuoret esittää, että liittokokousvaaleista tehdään aineettomat, jolloin liittokokoukseen hakevat eivät jakaisi paperisia esitteitä tai muuta kertakäyttötavaraa. Tällöin jokainen ehdokas osallistuisi vaalityöhön samoin resurssein ja ylimääräisen jätteen määrä vähentyisi.
Liittokokous pidetään 29–30.10. Riihimäellä. Odotamme liittokokouksessa käytäviä keskusteluja ja sitä, että kuulemme myös muiden piirien liittokokousaloitteista lisää. Kannustan myös lukemaan varapuheenjohtajamme Arttu Laaksosen blogin aineettomasta vaalikampanjasta.
Johanna Fonsell
Varsinais-Suomen Keskustanuorten toiminnanjohtaja