Monet nuoret ottavat nyt ensimmäisiä, tärkeitä askeleitaan työelämässä kesätöiden muodossa. Toivon, että kaikille uusille ja vanhoille kesätyöntekijöille tulee kesästä onnistunut työkokemus, jota voi myöhemmin muistella lämmöllä. Tämä ei nimittäin ole itsestäänselvyys.
Nuorten (kesätyöntekijöiden) arvoa vähätellään työyhteisössä. Esimerkiksi monet kertovat, ettei heille ole kerrottu tai opetettu lähellekään kaikkia niitä asioita, joita työnantaja ja kanssatyöntekijät kuitenkin vaativat. Monesti myös nuorten kohdalla saatetaan rangaista valitettavista, mutta täysin luonnollisista virheistä tavallistakin enemmän. Työyhteisön keltanokkaa on helpointa kohdella huonosti.
Moni nuori saattaa ajatella, että on ikuisessa kiitollisuudenvelassa työnantajalleen siitä, että ylipäätään he päättivät ottaa nuoren töihin. Työpaikat ovat ymmärrettävästi nuorilla kiven alla, sillä heille ei ole vielä kertynyt merkittävää työkokemusta tai koulutusta. Tästä huolimatta nuori on tärkeä osa työyhteisöä ja häntä tulee myös kohdella sen mukaisesti.
En missään nimessä tarkoita, että nuoren tulisi olla koppava tai ylimielinen muuta työyhteisöä kohtaan. On tärkeää ylläpitää kunnioittavaa työilmapiiriä kummankin osapuolen toimesta eikä kesätyöntekijöidenkään käytös ole aina moitteetonta. Nuoren tulee uskaltaa sanoa mielipiteensä ja tuoda näkemyksensä esiin rohkeasti. Työnantajaltakaan ei voi vaatia, että se osaisi lukea nuoren ajatuksia tai eleitä. Sellaisia ongelmia, joita ei tiedä olevan, ei voi korjata.
Huonot työkokemukset kantavat pitkään. Nuoret, erityisesti alaikäiset, ovat haavoittuvassa iässä ja iskut itsetuntoon ja -luottamukseen ovat valitettavan kauaskantoisia. Tässä kohtaa esihenkilöiden ja kollegoiden tulee tuntea vastuunsa. Rakentavaa, aiheellista kritiikkiä tulee kyetä antamaan ja vastaanottamaan. Kuitenkin liioiteltu ja aiheeton kritiikki ei kanna pitkälle.
Meistä jokainen voi myös helpottaa uusien kesätyöntekijöiden arkea: ei ole vakavaa, jos kaupan kassalla meneekin hieman pidempään tai ravintolan tarjoilijalla menee juomatilaukset sekaisin. Loppuun haluan vielä toivottaa kaikille työn iloa ja lomaileville rentouttavaa lomaa!
Lauri Salo
Varsinais-Suomen Keskustanuorten piirihallituksen jäsen
Varsinais-Suomen Keskustanuorten blogitekstejä kirjoittavat piirihallituksen jäsenet ja uusi blogikirjoitus julkaistaan torstaisin tai perjantaisin.