Keskustanuorten mielestä yhteiskunnallisen päätöksenteon on oltava ihmisläheistä ja -lähtöistä. Emme määrittele yhteiskunnan ja valtion tehtäviä pääomien hallitsemisen näkökulmasta vaan ihmisen hyvinvoinnin, ihmisyyden, on oltava kaiken yhteiskunnan kehittämisen päällimmäisenä arvona.

Keskustanuorten aatteellinen pohja kumpuaa uskosta ihmiseen; ihminen on luonnostaan aktiivinen ja kehittymishaluinen toimija, jonka henkistä kasvua tulee tukea. Keskustanuorten mielestä ihmisten henkinen kehittyminen eli sivistyminen, on lähtökohta koko yhteiskunnan kehittymiselle. Keskustanuoret korostavat ihmisten hyvinvoinnin henkistä puolta: mahdollisuutta itsensä kehittämiseen, opiskeluun, työhön, harrastamiseen, itsensä ilmaisuun, hyviin ihmissuhteisiin, aktiiviseen suvaitsevaisuuteen, vapauteen ja vastuuseen sekä elämänlaadun kohottamiseen.

Ihmisyysaatteesta kumpuavat neljä arvoamme:

  • Yhteisöllisyys
  • Yhdenvertaisuus
  • Kestävä kehitys
  • Sivistys
Koulutus

Sivistys on kehityksen edellytys

Keskustanuorille sivistys on läpileikkaava arvo, joka merkitsee kasvatuksen ja itsensä kehittämisen kautta omaksuttua tietoa, henkistä kehittyneisyyttä ja avarakatseisuutta.  Keskustanuorille sivistys on ennen kaikkea sydämen sivistystä. Keskustanuorille on tärkeää, että kaikki voivat saada kykyjensä mukaan opetusta varallisuudesta, kotipaikasta tai muista tekijöistä riippumatta. Ihmisiä on kannustettava elinikäiseen oppimiseen. Sivistynyt ihminen ymmärtää vapauden ja vastuun tasapainon, sekä kykenee eettiseen, itsenäiseen ja kriittiseen ajatteluun.

yhdenvertaisuus

Yh­den­ver­tai­suus on oi­keu­den­mu­kai­suu­den lähtökohta

Keskustanuorille yhdenvertaisuus tarkoittaa kaikille ihmisille samoja ihmisoikeuksia ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuuksia. Kaikki ovat samalla viivalla riippumatta kansalaisuudesta, etnisestä alkuperästä, vakaumuksesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, asuinpaikasta, iästä tai sukupuolesta. Yhdenvertaisuus yhteiskunnassa tarkoittaa esimerkiksi samoja mahdollisuuksia päästä koulutukseen, saada työtä ja palveluja. Suvaitsevaisuuden perusta on se, että hyväksymällä itsensä pystyy hyväksymään muut.

Koulutus

Kestävä kehitys on edellytys ihmisen hy­vin­voin­nil­le

Keskustanuorten mielestä kestävässä kehityksessä korostuu ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. Ekologinen kestävyys edellyttää, ettei luonnon monimuotoisuus vaarannu ihmisen toiminnan seurauksena. Sosiaalinen kestävyys tarkoittaa heikoimmista huolehtimista ja yhteiskunnan eheyden turvaamista. Taloudellisen kestävän kehityksen kivijalkana on eettinen toiminta ja vakaa taloudellinen kasvu, joka ei perustu ylivelkaantumiseen, muiden hyväksikäyttöön tai varantojen yltiöpäiseen tuhlaukseen. Keskustalaisen periaatteen mukaisesti talo on jätettävä seuraavalle sukupolvelle vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin sen itse aikanaan saimme.

Keskustanuoret näkevät kestävän kehityksen arvona, joka turvaa nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen perusteet. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ympäristö, ihminen ja talous otetaan tasavertaisesti huomioon päätöksenteossa ja toiminnassa. 

Yk­si­löl­li­syyt­tä tukeva yh­tei­söl­li­syys

Toisista välittäminen näkyy Keskustanuorten toiminnassa ja politiikassa. Kenenkään ei pidä joutua muusta yhteiskunnasta irralleen haluamattaan, eikä kenellekään oma napa saa olla tärkein. Perinteiset yhteisökäsitteet, kuten perhe, suku ja ystävät ovat elämän voimavara. Keskustanuoret tavoittelevat yhteiskuntaa, jossa julkisen sektorin ei tarvitse hoitaa kaikkia tehtäviä, vaan ihmiset voivat yhteistyöllä luoda omaa elinympäristöä viihdyttävämmäksi. Ihanteellinen yhteisö pystyy tukemaan ja kannustamaan jokaista jäsentään hänen omassa henkisessä kasvussaan ja kehittymisessään, sekä tarjoamaan kestävän tukiverkon.

Arvot on päivitetty liittokokouksessa 2010 Kemijärvellä.