Satakunnan Keskustanuoret: Isänmaallisuus ja kotiseuturakkaus arvojemme keskiöön

Satakunta 03.05.2024

Keskustanuoret puolustavat vahvasti paikallisuutta ja alueiden tasa-arvoa, mistä se kaikki kumpuaa? – Isänmaallisuudesta ja kotiseuturakkaudesta. Siksi vaadimme, että Keskustanuorten on painotettava poliittisisessa viestissään isänmaallisuutta arvonamme. Esitämme, että jatkossa linjaamme tavoiteohjelmassamme vahvemmin isänmaallisuudesta ja sen merkityksestä yhteiskunnassamme. Isänmaallisuus ja kotiseuturakkaus on peruste ajamallemme aluepolitiikalle – siksi meidän on puhuttava ja tuotava isänmaallisuus avoimesti esille osana arvojamme. …

Satakunnan Keskustanuoret: Ammattikorkeakoulut kunniaan

Satakunta 03.05.2024

Keskustanuorten on otettava enemmän kantaa koulutuspolitiikkaan. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota siihen kuinka merkittävä vaikutus ammattikorkeakouluilla on alueiden elinvoimaan ja työllisyyteen. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n mukaan kaksi kolmesta ammattikorkeakoulusta valmistuneesta työllistyy opiskelumaakuntaansa.  Ammattikorkeakoulut tekevät monipuolista tutkimus-, kehitys – ja innovaatiotoimintaa (TKI) sen lisäksi, että ne kouluttavat opiskelijoita alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon. Ammattikorkeakouluilla on myös keskeinen rooli …

Satakunnan Keskustanuoret: Opiskelijatalo Saikku on tärkeä osa Porin kasvusopimusta

Satakunta 03.05.2024

Porin kaupungissa valmistellaan kasvusopimusta, jonka yhtenä tavoitteena on saada kaupunkiin 2000 uutta korkeakouluopiskelijaa vuoden 2028 loppuun mennessä. Tavoite on juuri sitä mitä Pori ja muukin Satakunta tarvitsee kasvaakseen ja kehittyäkseen. Samalla kaupungin tekninen toimi on laatinut esityksen kaupungille tarpeettomista kiinteistöistä. Opiskelijatalo Saikku on päätynyt esityksessä mahdollisesti myytävien listalle. On nurinkurista, että toisaalla tavoitellaan kaupungin opiskelija …

Tapahtumat

Satakunnan vuosikokous 2024

Satakunta 19.04.2024

Keskustanuorten Satakunnan piiri ry, sääntömääräinen vuosikokous pe 19.4. klo 18 alkaen Ravintolahotelli Amado, Keskusaukio 2, 28100 Pori sekä etäyhteys Microsoft Teams (ilmoittaudu etäyhteyslinkin saamiseksi satakunta@keskustanuoret.fi 19.4. klo 17 mennessä). Kokouksessa käsiteltävänä sääntömääräiset asiat. Ruokatarjoilu, tervetuloa myös jäsenyydestä kiinnostuneet! Lisätietoja: Marko SoiniHallintokoordinaattori045 2050 677satakunta@keskustanuoret.fi

Eikö hallitus ymmärrä nokipannukahvien ja makkaranpaiston merkitystä hyvinvoinnille?

Satakunta 03.05.2024

Tämä ei voi mennä näin. Helsingin Sanomien (17.11.2023) mukaan kolmasosa valtion ylläpitämistä retkeilijöiden taukopaikoista aiotaan lakkauttaa. Metsähallituksen luontopalvelut toimivat ympäristöministeriön ohjauksessa. Luontopalvelut vievät puita yhteensä 1600 kohteeseen muun muassa laavuille, keittokatoksiin, autiotupiin ja telttailualueille ympäri maata. Orpon hallitus suunnittelee käyttävänsä luonnonsuojeluun kolmanneksen vähemmän rahaa kuin aikaisempi hallitus, vaikka ympäristöministeriöllä on hallinnonaloista pienin kululuokka, tänä vuonna …

Satakunnan Keskustanuorten syyskokouskatsaus 2023

Satakunta 03.05.2024

Keskustanuorten Satakunnan piiri ry kokoontui syyskokouksen ja mökkiviikonlopun merkeissä viime viikonloppuna Siikaisten Eteläpään matkailukeskuksessa. Satakuntalaisten lisäksi paikalla oli osallistujia myös Pirkanmaalta sekä Varsinais-Suomesta. Kokouksessa poliittisen ajankohtaiskatsauksen pitivät puoluetoimistolta viestintäpäällikkö Jirka Hakala sekä hyvinvointialueen valtuutettu Joonas Immonen. Keskustanuorten tervehdyksen toi järjestösuunnittelija Jenna Wahlstén. Kokouksen puheenjohtajana toimi piirihallituksen varapuheenjohtaja Laura Töykkälä sekä sihteerinä hallintokoordinaattori Marko Soini. Henkilövalintojen …

Satakunnan Keskustanuoret: Peruskoulun luokkakokoja tulee pienentää.

Satakunta 03.05.2024

Nykyiset luokkakoot ovat kohtuuttoman suuria. Keskittymisrauha saattaa olla kintaalla eikä henkilökohtaisesta opetuksesta ole välttämättä tietoakaan. Tilanne on sekä opettajalle että oppilaalle epämukava. Opettaja ei kykene antamaan sitä mitä haluaisi eikä oppilas saa ansaitsemaansa opetusta.  Jokainen oppii omalla tavallaan: lukien, tehden, katsellen… tapoja on loputtomiin. Suurissa luokissa ei ole mahdollisuutta toteuttaa oppilaskohtaisesti näitä eri tapoja. Pahimmillaan …

Aino Kylälehtonen hakee liittohallitukseen

Satakunnan Keskustanuoret: Aino liittohallitukseen!

Satakunta 03.05.2024

Satakunnan keskustanuorten ylimääräinen piirikokous esittää huittislaista piirihallituksen jäsentä, Aino Kylälehtosta Keskustanuorten liittohallitukseen kaudelle 2024-2025. Kylälehtonen, 16, on toiminut piirihallituksessa tämän vuoden alusta. Aino opiskelee Tampereen lyseon lukiossa Yhteiskuntatiedelinjalla ja on mm. kolmannen kauden nuorisovaltuutettu ja edustajana Huittisten kaupungin elinvoimatyöryhmässä. ”Haluan olla luomassa keskustaa ja keskustanuoria, joiden viesti on selkeä ja linjakas – ja meidät otetaan …

Tapahtumat

Satakunnan Keskustanuorten ylimääräinen piirikokous

Satakunta 17.08.2023

Keskustanuorten Satakunnan piiri ry, ylimääräinen piirikokous to 17.8.23 klo 18 alkaen ensisijaisesti etäyhteydellä tai osoitteessa Eteläkatu 1 E 75, 26100 Rauma. Käsiteltävänä puoluekokousedustajien täydentäminen. Ilmoittautuminen kokoukseen satakunta@keskustanuoret.fi to 17.8. klo 17 mennessä.

Tapahtumat

Satakunnan Kenujen vuosikokous 2023

Satakunta 21.04.2023

Keskustanuorten Satakunnan piiri ry, sääntömääräinen vuosikokous pe 21.4. klo 18 alkaen Huittisten Latu ja Polku ry, Laturinteen mökki, Pyölönvuorentie 70, 32700 Huittinen. Etäosallistumismahdollisuus. Kokouksen yhteydessä ruokailu sekä mahdollisuus jäädä kokouksen jälkeen paikalla saunomaan ja yöpymään (huom. oma peitto+tyyny+liinavaatteet+pyyhe mukaan). Ilmoittautumiset paikan päälle tuleville to 20.4. klo 21:00 mennessä, ja etäyhteyttä varten pe 21.4. klo 17 …