Sademetsät pelastettava – Mercosur jäihin ja brasilialainen liha pois lautaselta

Uutiset perjantai 23.08.2019

Viimeisimmät uutiset Etelä-Amerikan ennätyksellisen laajasta sademetsien polttamisesta ovat järkyttäneet ihmisiä ympäri maailman. Brasilian presidentti Bolsonaron puheet polttamisen puolesta eivät saa minkäänlaista myötätuntoa. Ilmastonmuutoksen hillitseminen ottaa merkittävää takapakkia niin kauan kuin sademetsät saavat palaa. Keskustanuoret vaatii nopeaa toimintaa. Euroopan unionin ja Etelä-Amerikan valtioiden väliset Mercosur-neuvottelut tulee välittömästi katkaista, ja niitä voidaan jatkaa vasta, kun sademetsäkato on …

Nuorkeskusta: Translaki ei voi olla Keskustalle omantunnon kysymys

Uutiset keskiviikko 12.06.2019

Keskustan tuore ryhmäpiiskuri Mikko Kärnä sanoi Talouselämän artikkelissa 11.6.2019, että translaista olisi tulossa Keskustalle omantunnon kysymys. Keskustanuoret ja Keskustaopiskelijat eivät tätä hyväksy. ”Translain uudistaminen on kirjattu hallitusohjelmaan, ja on siten merkittävä osa hallitussopimusta. Puolueet ovat hyväksyneet hallitusohjelman tässä muodossaan, ja mikäli tämän tyyppisiä irtiottoja tehdään, putoaa koko hallitusohjelmalta pohja”, linjaa Keskustanuorten puheenjohtaja Suvi Mäkeläinen. Nuorkeskusta muistuttaa, …

Hallitusohjelma on keskustalainen työvoitto – Kyllä hallitukselle

Uutiset maanantai 03.06.2019

Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. SDP:n, Keskustan, Vihreiden, Vasemmistoliiton ja RKP:n yhteisesti neuvoteltu hallitusohjelma on nähnyt päivänvalon. Hallitusohjelmassa näkyy vahvasti Keskustan kädenjälki, ja asettamamme kynnyskysymykset on kokonaisuudessa hyvin huomioitu. ”Erityisen tyytyväisiä olemme Keskustalle tulevasta tiede- ja kulttuuriministerin salkusta. Jotta Keskusta voisi tästä tilanteesta uudelleen nousta, on aivan välttämätöntä palauttaa …

Keskustelu Keskustan linjasta on avattava nyt

Uutiset tiistai 28.05.2019

Vaalikevät on nyt ohi. Sekä eduskunta- että eurovaaleissa Keskusta kärsi veret seisauttavan vaalitappion. Tuloksissa on kuitenkin löydettävissä positiivisiakin merkkejä: Keskustan eduskuntaryhmä on tällä vaalikaudella toisiksi nuorin, mikä antaa kestävän pohjan tulevalle kasvulle. Euroopan mittakaavassa ALDE oli suurin voittaja. Äärirehellistä analyysiä on kaivattu, mutta siihen ei aidosti ole ollut valmiutta. Kriittistä keskustelua pitää uskaltaa käydä, mutta …

Tukea vapaaehtoiseen monimuotoisuuden turvaamiseen

Uutiset keskiviikko 15.05.2019

Hallitustenvälisen luontopaneelin (IPBES) mukaan luonnon monimuotoisuuden katoaminen on tällä hetkellä nopeampaa kuin ikinä ennen. Monimuotoisuuden katoaminen voi olla jopa ilmastonmuutosta kohtalokkaampi prosessi. Sen takia tarvitaankin sekä kansallisella että globaalilla tasolla konkreettisia keinoja luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseksi sekä kasvattamiseksi. Keskustanuoret esittää kahta keinoa monimuotoisuuden turvaamiseksi: sademetsien hakkuista on päästävä eroon ja kansallisesti vapaaehtoisten suojeluohjelmien rahoitusta on kasvatettava. …

Keskustanuorille maatalouspoliittinen linjapaperi

Uutiset tiistai 07.05.2019

Keskustanuorten valtuuskunta kokoontui viikonloppuna Saloon, ja hyväksyi järjestölle uuden maatalouspoliittisen linjapaperin. Maatalouspoliittisia kantoja Keskustanuoret on linjannut paljon jo aiemmin – muun muassa Vihreän talouden ohjelmassa ja Eläinpoliittisessa ohjelmassa – mutta nyt on tehty linjapaperi, jonka näkökulma on maataloudessa. ”Maatalouspoliittinen linjapaperi on kattava ja rohkeasti kantaa ottava linjaus. Kotimainen ruoantuotanto on meille elinehto. Puolueiden ja poliittisten …

Keskustanuorten valtuuskunnan manifesti: Keskusta kuntoon!

Uutiset sunnuntai 05.05.2019

Vaalitappion syyt Laitoimme Suomen kuntoon, mutta se ei istunut oikeudentuntoon. Keskusta taantui jälleen asianhoitajapuolueeksi, jolle talouden kuntoon laittaminen oli itseisarvo. Puhuimme taloudesta, emmekä siitä, mitä kuntoon laitettu talous voisi mahdollistaa. Puhuimme liikaa asioista, emmekä riittävästi aatteesta, arvoista ja visioista. Viestimme 2015 oli ”Pannaan Suomi kuntoon” ja 2019 ”Pantiin Suomi kuntoon”. Vaaleja ei voiteta pelkästään menneillä …

Keskustanuoret ja Keskustaopiskelijat: Näin me vastaisimme hallitustunnusteluihin

Uutiset maanantai 29.04.2019

Nuorkeskustan vastaukset 1. Hiilineutraali ja luonnon monimuotoisuuden turvaava Suomi a. Oletteko sitoutuneet globaalisti ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseen 1,5 asteeseen? Oletteko sitoutuneet siihen, että Suomi on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja sen jälkeen nopeasti hiilinegatiivinen?   Kyllä. b. Millaisia toimenpiteitä ilmastonmuutoksen torjuminen mielestänne edellyttää eri yhteiskunnan osa-alueilla? Ilmastonmuutoksen torjunta vaatii kokonaisuuden tarkastelua ja järjestelmätason muutoksia, ei populismia …

Nuorisoalan kattojärjestö ja poliittiset nuorisojärjestöt vaativat: Nuoret mukaan neuvottelemaan hallitusohjelmasta!

Uutiset perjantai 26.04.2019

Nuorisoalan kattojärjestö Allianssi sekä poliittiset opiskelija- ja nuorisojärjestöt esittävät, että hallitusohjelmaneuvottelujen käynnistyttyä hallitusohjelmasta neuvotteleviin teemaryhmiin otetaan mukaan vähintään yksi nuori jokaisesta neuvottelevasta puolueesta. Nuorten yhdenvertainen osallistuminen tuo tuoretta näkökulmaa päätöksentekoon, kasvattaa uutta päättäjäsukupolvea ja lisää nuorille merkittävien kysymysten painoarvoa hallitusneuvotteluissa. Ikäluokkien pienentyessä on ensiarvoisen tärkeää, että myös nuoret osaavat ja haluavat kantaa vastuuta yhteisistä asioista. …