Satakunnan Keskustanuoret: Peruskoulun luokkakokoja tulee pienentää.

Satakunta 21.08.2023

Nykyiset luokkakoot ovat kohtuuttoman suuria. Keskittymisrauha saattaa olla kintaalla eikä henkilökohtaisesta opetuksesta ole välttämättä tietoakaan. Tilanne on sekä opettajalle että oppilaalle epämukava. Opettaja ei kykene antamaan sitä mitä haluaisi eikä oppilas saa ansaitsemaansa opetusta.  Jokainen oppii omalla tavallaan: lukien, tehden, katsellen… tapoja on loputtomiin. Suurissa luokissa ei ole mahdollisuutta toteuttaa oppilaskohtaisesti näitä eri tapoja. Pahimmillaan …

Aino Kylälehtonen hakee liittohallitukseen

Satakunnan Keskustanuoret: Aino liittohallitukseen!

Satakunta 21.08.2023

Satakunnan keskustanuorten ylimääräinen piirikokous esittää huittislaista piirihallituksen jäsentä, Aino Kylälehtosta Keskustanuorten liittohallitukseen kaudelle 2024-2025. Kylälehtonen, 16, on toiminut piirihallituksessa tämän vuoden alusta. Aino opiskelee Tampereen lyseon lukiossa Yhteiskuntatiedelinjalla ja on mm. kolmannen kauden nuorisovaltuutettu ja edustajana Huittisten kaupungin elinvoimatyöryhmässä. ”Haluan olla luomassa keskustaa ja keskustanuoria, joiden viesti on selkeä ja linjakas – ja meidät otetaan …

Tapahtumat

Satakunnan Keskustanuorten ylimääräinen piirikokous

Satakunta 17.08.2023

Keskustanuorten Satakunnan piiri ry, ylimääräinen piirikokous to 17.8.23 klo 18 alkaen ensisijaisesti etäyhteydellä tai osoitteessa Eteläkatu 1 E 75, 26100 Rauma. Käsiteltävänä puoluekokousedustajien täydentäminen. Ilmoittautuminen kokoukseen satakunta@keskustanuoret.fi to 17.8. klo 17 mennessä.

Tapahtumat

Satakunnan Kenujen vuosikokous 2023

Satakunta 21.04.2023

Keskustanuorten Satakunnan piiri ry, sääntömääräinen vuosikokous pe 21.4. klo 18 alkaen Huittisten Latu ja Polku ry, Laturinteen mökki, Pyölönvuorentie 70, 32700 Huittinen. Etäosallistumismahdollisuus. Kokouksen yhteydessä ruokailu sekä mahdollisuus jäädä kokouksen jälkeen paikalla saunomaan ja yöpymään (huom. oma peitto+tyyny+liinavaatteet+pyyhe mukaan). Ilmoittautumiset paikan päälle tuleville to 20.4. klo 21:00 mennessä, ja etäyhteyttä varten pe 21.4. klo 17 …

Satakunnan Kokoomusnuoret ja Satakunnan Keskustanuoret eivät hyväksy Rauman koulutuksen alasajoa

Satakunta 21.08.2023

Satakunnan Kokoomusnuoret ja Satakunnan Keskustanuoret ei hyväksy Turun Yliopiston suunnitelmaa siirtää opettajankoulutuksen tutkinto-ohjelmat Raumalta Turkuun. Opettajalaitoksen säilyvyys Raumalla on koko Satakunnan maakunnan näkökulmasta tärkeää. Kysymys on sekä maakunnan koulutustarjonnan laajuudesta että aluetaloudesta. Siirto aiheuttaisi toteutuessaan entistä pahempaa työvoimapulaa Satakunnassa. Tästä Suomessa on jo kokemuksia, kun pienempiä opettajaksi opiskelevien kampuksia on lakkautettu 2010-luvulla. Tällä hetkellä erityisesti …

Satakunnan Keskustanuoret: Vilho Hakala Satakunnan Keskustan puheenjohtajaksi

Satakunta 21.08.2023

Satakunnan Keskustanuorten syyskokous pidettiin 15.11. Raumalla. Kokousta edelsi yritysvierailu Silmäoptikot Palmulla. Kokous päätti tehdä kannanoton Rauman OKL:n lakkautusuhasta yhdessä Satakunnan kokoomusnuorten kanssa. ”Opettajankoulutuslaitos on elintärkeä Satakunnalle ja huoli Satakunnan poliittisissa nuorisojärjestöissä on yhteinen. Ajattelimme yhteisen kannanoton olevan vaikuttavin”, toteaa Satakunnan Keskustanuorten vuoden 2022 puheenjohtaja Vilho Hakala Satakunnan Keskustanuorten syyskokous tukee piirijärjestön puheenjohtaja Vilho Hakalaa Satakunnan Keskustan puheenjohtajaksi. …

Tapahtumat

Satakunnan syyskokous 22

Satakunta 15.11.2022

Keskustanuorten Satakunnan piiri ry, sääntömääräinen syyskokous ti 15.11. klo 18:30 alkaen Bar Hehku, Kuninkaankatu 17, 26100 Rauma. Käsiteltävänä sääntömääräiset syyskokousasiat kuten hallituksen valitseminen vuodelle 2023. Kokoukseen mahdollista osallistua etänä. Kokouksen yhteydessä ruokailu. Ilmoittautumiset kokoukseen satakunta(a)keskustanuoret.fi 15.11. klo 15 mennessä. Ennen kokousta piiri järjestää klo 17 alkaen yritysvierailun Silmäoptikot Palmun tiloissa osoitteessa Kuninkaankatu 10, 26100 Rauma, …

Tapahtumat

Pirkanmaan syyskokous ja mökkivkl 22

Pirkanmaa Satakunta 14.10 - 16.10.2022

Tervetuloa Pirkanmaan Keskustanuorten syyskokoukseen pe 14.10.2022 klo 18 alkaen. Kokouspaikkana toimii Villa Aalto -huvila osoitteessa Kivilinnankuja 14, 38130 Sastamala. Kokouksessa käsiteltävänä piirin syyskokouksen sääntömääräiset asiat kuten hallituksen valitseminen vuodelle 2023 sekä liittokokousedustajien täydentäminen. Kokouksen jälkeen on mahdollisuus jäädä viettämään mökkiviikonloppua paikanpäälle Villa Aaltoon. Lauantaina järjestetään yritysvierailu sekä keskustelutilaisuus Sastamalassa. Tapahtuma on suunnattu myös satakuntalaisille. Ohjelma …

Satakunnan Keskustanuorten vuosikokoustiedote

Satakunta 21.08.2023

Satakunnan Keskustanuoret kokoontuivat sääntömääräisten vuosikokousasioiden äärelle tiistaina 26.4. Nakkilaan. Kokouspaikkana toimi ravintola Vanha kirjakauppa Nakkilan keskustassa. Läsnä kokouspaikalla sekä etäyhteyden äärellä oli noin 15 henkilöä, joista virallisia kokousedustajia kymmenkunta. Kokouksen avasi piirijärjestön puheenjohtaja Vilho Hakala, joka toivotti Keskustanuorten kokousväen lisäksi tervetulleiksi Nakkilan nuorisovaltuuston edustajat. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Nakkilan Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Satu Lankinen ja sihteeriksi …

Tapahtumat

Satakunnan Kenujen vuosikokous 22

Satakunta 26.04.2022

Keskustanuorten Satakunnan piiri ry, sääntömääräinen vuosikokous ti 26.4. klo 18 alkaenPaikkana ravintola Vanha Kirjakauppa Kauppatie 1, 29250 NakkilaKäsiteltävänä sääntömääräisten asioiden lisäksi puoluekokousedustajien valinta kaudelle 2022-2024Kokouksen yhteydessä ruokailuEtäosallistumismahdollisuus, ilmoittaudu satakunta(a)keskustanuoret.fi 26.4. klo 17 mennessä lisätietoja: HallintokoordinaattoriMarko Soini045 2050 677marko.soini(a)keskustanuoret.fi