Pohjois-Karjalan Keskustanuoret: Mikko Miettinen Keskustanuorten liittohallitukseen

Keskustanuorten Pohjois-Karjalan piiri esittää joensuulaista Mikko Miettistä Keskustanuorten liittohallitukseen toimikaudelle 2024–2025. Mikko on ollut piirimme jäsen jo hyvän aikaa ja samaan aikaan toiminut muun muassa Joensuun Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajana sekä KOL:n liittohallituksessa edustaen järjestöä myös Keskustanuorten liittohallituksessa.  – Meillä on suuri ilo esittää Mikkoa Keskustanuorten liittohallitukseen. Mikko on ollut piirimme jäsen jo usean vuoden ajan, ja …

Opetussuunnitelmien jatkuvan monimutkaistamisen on loputtava

Edellisillä hallituskausilla on tehty merkittäviä muutoksia eri koulutustasojen valtakunnallisiin opetussuunnitelmien perusteisiin, joiden pohjalta muodostetaan kaikki paikalliset suunnitelmat. Kolmella edellisellä hallituskaudella opetusministerin paikka on ollut järjestyksessä SDP:llä, kokoomuksella ja vasemmistoliitolla ja seuraavaksi se on menossa RKP:lle. Opetusministerin jatkuva liukuminen puoluekentän laidasta laitaan aiheuttaa hallituskausien välille huomattavia näkemyseroja ja painopisteiden nopeaa muuttamista. Opetuksen painopisteiden jatkuva säätäminen ja …

Tapahtumat

Kesäretki Outokumpuun ja yleinen kokous

Pohjois-Karjalan Keskustanuorten perinteinen kesäretki tulee taas! Tänä vuonna suuntaamme Outokumpuun lauantaina 10.6.2023 ja tutustumme Okufest tapahtumaan! Tapahtumaan on kimppakyyti Joensuusta klo 12.00 johon voit ilmoittautua mukaan toiminnanjohtajalle. Kesäretken yhdeydessä järjestämme klo 17.30 alkaen Kosilkan Kahvilassa Keskustanuorten Pohjois-Karjalan piirin ylimääräisen yleisen kokouksen jossa täydennämme piirihallituksen kokoonpanoa ja täydennämme puoluekokousedustajia syyskuun ylimääräiseen puoluekokoukseen. Tulisiko sinusta siis seuraava …

Hyvinvointialueen palvelustrategiaa ja palveluverkkoa koskeva lausunto

Lausujana Keskustanuorten Pohjois-Karjalan Piiri Ry.  Hyvinvointialue on merkittävässä vaiheessa pohtiessaan palveluiden tulevaisuutta, ja sitä kuinka saamme hyvinvointipalveluita koko maakunnan alueella. Arvostamme suuresti virkamiesten valmistelutyötä ja toivomme luottamushenkilöiltä viisaita päätöksiä. Haluamme, että tulevat palveluverkkoa koskevat ratkaisut huomioivat jokaisen ikä- ja väestöryhmän erityistarpeet ja että päätökset tehdään kauaskantoisia vaikutuksia arvioiden.  Pohjois-Karjalan Keskustanuoret tarkastelivat palveluverkkoskenaarioita ja haluavat lausua …

Pohjois-Karjalan maakunnan matkailuyhteistyö on rakennettava uudelleen.

Visit Karelia maakunnan matkailua edistävän yrityksen toimintojen kerrotaan rapistuvat ja yhteistyön kuntien välillä kerrotaan kuihtuneen. Suuret matkailukohteet ovat keskittyneet omiin matkailukanaviinsa, ja osa maakunnasta hamuaa jo toisen maakunnan matkailuyhteistyökuvioihin. Uhkakuva rautatieyhteyden pitkästä katkosta uhkaavat koko maakunnan matkailun tulevaisuutta. Mitä ihmettä meidän maakuntamme matkailukentällä tapahtuu? Koronan ja Venäjän aloittaman sodan takia maakuntamme matkailuyrittäjät ovat riutuneet ja …

Hyvinvointialueen palveluverkkosuunnitelman tulee vastata myös nuorten tarpeita 

Pohjois-Karjalan Hyvinvointialue on laittanut lausuntokierrokselle sotepalveluiden palveluverkkosuunnitelman, josta lausuntoja toivotaan kolmesta hieman erilaisista ratkaisuskenaariosta. Pohjois-Karjalan Keskustanuoret haluaa osaltaan muistuttaa päätöksentekijöitä, kuntia ja muita lausunnon antavia tahoja nuorten palveluntarpeista koskien hyvinvointipalveluita. Nykypäivänä nuoret eivät ole välttämättä valveutuneita omista oikeuksistaan, palveluistaan ja vaikutusmahdollisuuksista koskien hyvinvointipalveluita. Herää huoli, jääkö nuorten ääni paitsioon, kun suuret ikäluokat pitävät kovaa ääntä …

Keskustanuorten Pohjois-Karjalan piirin vuosikokous: Liikkumattomuus vaati toimia

Pohjois-Karjalan Keskustanuoret vaativat konkreettisia toimia yli puoluerajojen lasten ja nuorten liikkumattomuuden ratkaisemiseen. Hallitusneuvottelut ovat käsillä ja asia on ajankohtaisempi kuin koskaan, sillä tutkimustieto liikkumattomuuden aiheuttamista haitoista on yksimielistä. Tämän vuoksi poliittisia toimia tarvitaan heti.  Opetushallituksen (15.12.2021 Valtion liikuntaneuvosto) tiedotteessa tuodaan ilmi, että 5. ja 8. luokkalaisten fyysinen toimintakyky voi aiheuttaa arjessa jaksamisen vaikeuksia noin 40 …

Tapahtumat

Vuosikokous

Sääntömääräinen vuosikokous pe 14.4. klo 18. Kokous toteutetaan hybridinä piiritoimisto Apila (Siltakatu 22, 80100 Joensuu) ja Microsoft Teams. Paikanpäälle saapuvien toivotaan ilmoittavan etukäteen mahdollisista ruoka-aineallergioista toiminnanjohtajalle, yhteystiedot alla. Etäosallistujien tulee ilmoittautua toiminnanjohtajalle pe 14.4. klo 15 mennessä sähköpostitse pohjois-karjala@keskustanuoret.fi tai puhelimitse 050 303 0456. Tervetuloa! LisätietojaToiminnanjohtajaSusanna Turunenp. 0503030456pohjois-karjala@keskustanuoret.fi 

Tapahtumat

Keilausilta

Tervetuloa keilaamaan Pohjois-Karjalan Keskustanuorten ja eduskuntavaaliehdokas Jere Nuutisen (114) kanssa! Tarjoamme keilaamisen tunniksi 70 ensimmäiselle henkilölle sis. kenkävuokrat. Kerää siis kaverit mukaan ja suuntaa Cosmiciin. Tulemalla paikalle ajoissa varmistat itsellesi ja/tai seurueellesi keilauksen! MISSÄ: Viihdekeilahalli Cosmic, Joensuu (Kauppakeskus Metropol, 2.krs. Yläsatamakatu 5)MILLOIN: Ke 22.3. klo 18-19MIKSI: Ilmaista keilausta, tapaat eduskuntavaaliehdokas Jere Nuutisen ja tutustut Keskustanuorten …

Tapahtumat

Pizzaa & Politiikkaa Lieksa

Tervetuloa Keskustan Lieksan Kunnallisjärjestön ja Pohjois-Karjalan Keskustanuorten yhteiseen Pizzaa & Politiikka iltaan! Tule nauttimaan pizzasta ja keskustelemaan vaikuttamisesta nuorten poliitikkojen ja Lieksan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Timo Väänäsen kanssa. MISSÄ: Pizza Master LieksaMILLOIN: Pe 17.3. klo 18.00KENELLE: Sinulle alle 30-vuotias nuori.MIKSI: Ilmaista pizzaa ja mahdollisuus vaikuttaa,kysellä ja kertoa omia näkemyksiä! LisätietojaKeskustanuorten Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtajaMilla Martikainenp. 0400398099